Web-suunnittelijan painajainen taas vaikeuksissa.
"Internet Explorerin versioista 7, 8 ja 9 on löydetty haavoittuvuus,
jonka avulla hyökkääjä voi suorittaa omaa ohjelmakoodiaan
kohdejärjestelmässä. Haavoittuvuutta voidaan käyttää hyväksi
houkuttelemalla käyttäjä hyväksikäyttömenetelmän sisältävälle
verkkosivustolle esimerkiksi huijausten avulla." Lähde:www.cert.fi
Googlen lopettaa vanhentuneen IE8:n selaimen tukemisen kaikissa nettipalveluissaan marraskuussa.
IE10 julkaistaan 26. lokakuuta ja IE8-tuki lopetetaan marraskuun 15. päivä.
Ei kovin mairittelevaa IE selaimelle.
IE7 taidettiin julkaista joskus 2008 (oikaiskaa jos olen väärässä) ja nyt ilmoitetaan tästä ongelmasta. Eiköhän hyökkäyskoodia ole ehtinyt tulla tuvan täydeltä vuosien varrella. Homma on vähän silleen, että turha on enään pierua pidätellä kun on ***kat housuissa!
Allekirjoittanut on käyttänyt viisaasti jo vuosia muita selaimia kuin Internet Exploreria.
Web-suunnittelijan näkökulmasta IE on ollut melko hankala selain, jolle tehdä verkkosivustoja. IE:n näkemys lähdekoodin luvusta on melko poikeava muihin selaimiin verrattuna ja mikä tärkeintä muut selaimet ovat oikeassa ja IE väärässä. Niin se vain on kun IE rämpii kun muut porskuttaa.
Onneksi kuitenkin IE9 versio on jo lähempänä muita joten toimeen tullaan versio 9 kanssa. Kun versio 10 julkaistaan ongelmat pitäisi olla taakse jäännyttä elämää. Odotellaan ja katsotaan sitten.
Lopuksi suosittelen vaihtamaan välittömästi Internet Explorer selaimenne vaihtoehtoisiin selaimiin.
Terveisin, Ari
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Viikon suosituimmat
-
Neljäkymppisenä opiskelun aloittaminen ammatinvaihto mielessä käynnistää aika hankalan prosessin. Itse opiskeluhan on hauskaa, sekä haastava...
-
Näyttää siltä, että monen pk-yrityksen motto on, että yritykselle kotisivut halvalla keinolla millä hyvänsä. Usein haetaan Freelanseria, opi...
-
Keskustelupalstat nuo mielipiteitten hornankattilat höystettynä häiriköillä ja palstapoliiseilla. Tunnelma kuin suurkaupungin elämä iloineen...
Kuukauden suosituimmat
-
Oletko Huoleton, ajattelematon, välinpitämätön, tietämätön vai muuten vain tarkkaavaisuuden nurkkaan heittävä internetin käyttäjä? Ilm...
-
Neljäkymppisenä opiskelun aloittaminen ammatinvaihto mielessä käynnistää aika hankalan prosessin. Itse opiskeluhan on hauskaa, sekä haastava...
-
Tykätä vai tökätä Facebookissa? Siinäpä kysymys. Kuinkahan moni käyttää tökkää toimintoa herättääkseen toisen huomion? Itse en ole tuota pah...
Suosituimmat
-
Tietokone ja Internet nykyajan vitsaus, joka vaanii lapsiamme. Meidän vanhempien velvollisuus on suojella ja varjella lapsiamme kyseiseltä v...
-
MyCashflow ilmainen verkkokauppa, mutta jos halutaan oikeasti käydä kauppaa niin maksaahan se tietysti. www.mycashflow.fi MyCashfl...
-
Perjantai 13 päivä oli todella epäonnenpäivä Costa Concordia risteilijälle Giglio saaren rantavesissä. Costa Concordia ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti