perjantai 12. lokakuuta 2012

Tykkää tökkää. Facebookissa

Tykätä vai tökätä Facebookissa? Siinäpä kysymys. Kuinkahan moni käyttää tökkää toimintoa herättääkseen toisen huomion? Itse en ole tuota pahemmin käyttänyt mutta varmaan pitäisi alkaa kokeilla. Tökkäämisen tarkoitus on varmaan vaan testaaminen onko joku tietty henkilö tietokoneen ääressä ja kirjautuneena Facebookissa. Jos tarkoitus on joku muu kertokaa se allekirjoittaneelle.

Mutta tykkää nappula on kaikille tuttu jota käytetään kun joku miellyttää Facebook käyttäjää. Jotkut tekevät jotain kun tykkäämisiä on tietty määrä ja toiset vaan tykkäävät kun tykätään.

Jotkut tykkäävät tykkäämisestä tykkäämisen ilosta ja hyvä niin.

Mutta nyt siirrytään asia linjalle tykkäämisen merkityksestä Facebook sivulle oli sivu yrityksen, yhdistyksen, hyväntekeväisyys tai jonkun muun tahon Facebook sivu.


Kuinka moni on osallistunut johonkin kilpailuun Facebookissa, jossa vaaditaan ensin tykkääminen ja vasta sitten voi osallistua kilpailuun? Kilpailun järjestänyt yritys saa mukavasti tykkäämisiä ja kaupan päälle tukun yhteystietoja joita voi myydä eteenpäin kolmansille osapuolille markkinointi tarkoituksiin. Kätevää eikö vaan.

Kaikki ei toimi näin toiset satsaa tykkääjien laatuun ei määrään. Kaiken kaikkiaan kun tykätään sillä on oikeasti merkitystä yrityksille, jotka haluavat jakaa ajankohtaista tietoa palveluistaan ja tuotteistaan. Mielestäni vaikka Facebook on yrityksille vain markkinointi paikka Facebookissa mukana olo kertoo kuitenkin yrityksen aktiivisuudesta asiakkaitaan kohtaan. Ja se on hyvä asia!

Facebook käyttäjien tykkäämiset luo lumipalloefektin ja lumipalloefektin vaikutukset me kaikki kyllä tiedämme.

Facebookissa on myös hyväntekeväisyys järjestöjen sivuja joista toivoisin kaikkien tykkäävän, mutta myös kaikkea muuta kivaa Arikin alkaa pikkuhiljaa lämmetä ja lämmetä liityen Facebookkiin.

Koska web puolella tekniset toteutukset ja ongelma tapauksien ratkaisut ovat lähellä sydäntäni tutkijaluonteeni vuoksi voi olla mahdollista että joskus innostuisin kehittelemään facebook sivuille jotain uusia juttuja.

Siihen asti voitte käydä tutustumassa Asunto agenttien vinkkaa asunto lomakkeeseen
jonka toteutuksessa olin mukana Nettiagetti Oy:n kanssa

Mutta jos tykkäät tykätä tykkää myös yrityksestäni DataNetti.  

Tökkäämisiin tai ainakin tykkäämisiin.

Terveisin, Ari joka ainakin tykkää!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Mitä jos Internet kaatuu!

Mitä jos juurinimipalvelimet joutuvat hyökkäyksen kohteeksi lopputuloksena Internetin kaatuminen.

Kuinkahan monelle on edes tullut mieleen, että netti voisi kaatua ja nykyinen elämän meno muuttuisi kerta heitolla.

Kun alkaa miettiä miten pankit selviävät tastä. Entäs kun menet kauppaan täytyy maksaa käteisellä vai onnistuuko sekään luultavasti ei onnistu.

Jokainen voi miettiä missä kaikissa yhteiskunnan toiminnoissa internetillä on keskeinen osa tiedon kulussa.

Terveydenhuolto nojaa yhä enemmän sähköiseen tiedon jakeluun. Kuinkahan kävisi kun terveydenhuolto joutuisi yllättäen palaamaan paperi puolelle? Tosin en ole varma juuripalvelimien kaatumisen vaikutuksista terveydenhuoltoon, mutta veikkaan näin. Vaikeuksia ja paljon!

Monelle Internet on yhtä kuin nettisivut ja ehkä Facebook, mutta niin se vain on, että Internet on erottamaton osa yhteiskuntaa.

Jos menettäisimme Internetin yhteiskunta jos ei nyt kaatuisi niin taatusti konttaisi ja pitkään. Myös ihmishenkien menetyksiltä tuskin vältyttäisiin.

Olisiko tämä mahdollista? on se uskokaan vaan.

Näin kävi 21.10.2002 kun hajautettu palvelunestohyökkäys onnistui lamauttamaan yhdeksän Internetille tärkeistä kolmestatoista juurinimipalvelimista. Eli vain neljä juurinimipalvelinta piti Internettiä pystyssä. Entäs seuraava palvelunestohyökkäys? Kaatuvatko kaikki juurinimipalvelimet sillä kertaa? Se jää nähtäväksi.



Ei muuta kuin mukavia netti hetkiä.


Terveisin, Ari

torstai 4. lokakuuta 2012

Kuntavaalit 2012

28.10.2012 käytävät kuntavaalit aiheuttaa allekirjoittaneelle kummasti päänrapsutusta kun miettii minkä puolueen ehdokasta äänestäisi.

Kuntavaali ehdokas valintaa vaikeuttaa kummasti kun on sivutoiminen yrittäjä sekä palkkatyöläinen. Äänesti niin tai näin potku persauksille tulee joka tapauksessa joko oikealta tai vasemmalta.

Kuntavaalit 2012
Näin web-suunnittelijana vähän odotin, että edes yksi kuntavaali ehdokas olisi ottanut yhteyttä vaalikampanjansa puitteissa Internet näkyvyytensä varmistamiseksi.

Jos itse olisin kunnallisvaaliehdokas Internet olisi paikka missä varmistaisin oman näkyvyyteni.

Oma verkkosivu olisi enemmän kuin tarpeellinen itseni esiin tuomiseksi. Otetaan lisäksi oma blogi missä voi vapaasti tuoda esille omaa vaalisanomaa.
Lopuksi Facebook vaalikampanjan viimeistelyyn Internetissä. Tietysti taustalle tarvitaan henkilö edellä mainittujen toteuttamiseen.

Mutta en ole ehdokas ja tuskinpa taidan sellaiseksi tullakkaan.

Kunnallisvaaliehdokkaidenkin täytyy kuitenkin muistaa, että missä ne äänestäjät ovat. No netissä tietysti!

Näkykääpä kunnallisvaaliehdokkaat paremmin netissä.

Lopuksi. Toivotaan hyvää vaalipäivän säätä lokakuun lopulle.

Terveisin, Ari

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Virtuaali-käyntikortti

Virtuaali-käyntikortti on oikeasti halvin tapa viedä yritys Internettiin.

Virtuaali-käyntikortti on hyvä etenkin juuri perustetuille yrityksille, jotka tarvitsevat yritykselleen verkkotunnuksen ja sähköpostit toimintaan mahdollisemman nopeasti ilman suuria kuluja.

Virtuaali-käyntikortissa on yrityksen tuote/palvelu kuvaukset yritys- ja yhteystietoineen. 

Samalla yritys saa itsensä esille hakukoneissa, eikä tarvitse heti liittyä kaikenlaisiin yrityshakemistoihin etenkin niiden kalleuden vuoksi suhteessa hyötyyn.

Usein haetaan edullista tapaa saada näkyvyyttä hakukoneissa, mutta kotisivut maksaa kunnolla tehtynä monesti liikaa. 
Virtuaali-käyntikortti on mainio tapa aloittaa yrityksen näkyvyys kampanja Internetissä pikkurahalla ja myöhemmin iskeä hakukone tuloksissa kärkeen hyvin suunnitelluilla kotisivuilla.

DataNetti Virtuaali-käyntikortti

Kun virtuaali-käyntikortti on mahdollisemman selkeä ja yksinkertainen ilman ylimääräisiä lisäkkeitä se mahdollistaa edullisen hinnan. Virtuaali-käyntikortti on kätevä silloin kun yrityksen kotisivuihin investointi ei ole ajankohtaista, mutta yritys olisi hyvä löytyä Internetistä. 

Virtuaalikäyntikortti sopii myös henkilökohtaiseksi käyntikortiksi Internettiin. Henkilökohtaisen virtuaalikäyntikortin etuina on helppo jaettavuus esim. sähköposti, käyntikortti. Virtuaalikäyntikortti tuo myös tullessaan oman verkkotunnuksen mikä on kätevä omassa sähköposti osoitteessa.

Eikä tämä palvelu ole hinnalla pilattu!
70€/vuosi + alv.23%

Tutustu DataNetin Virtuaali-käyntikorttiin

Terveisin, Ari

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Vaihda Internet Explorer heti!

Web-suunnittelijan painajainen taas vaikeuksissa.

"Internet Explorerin versioista 7, 8 ja 9 on löydetty haavoittuvuus, jonka avulla hyökkääjä voi suorittaa omaa ohjelmakoodiaan kohdejärjestelmässä. Haavoittuvuutta voidaan käyttää hyväksi houkuttelemalla käyttäjä hyväksikäyttömenetelmän sisältävälle verkkosivustolle esimerkiksi huijausten avulla." Lähde:www.cert.fi



Googlen lopettaa vanhentuneen IE8:n selaimen tukemisen kaikissa nettipalveluissaan marraskuussa.
IE10 julkaistaan 26. lokakuuta ja IE8-tuki lopetetaan marraskuun 15. päivä.

Ei kovin mairittelevaa IE selaimelle.

IE7 taidettiin julkaista joskus 2008 (oikaiskaa jos olen väärässä) ja nyt ilmoitetaan tästä ongelmasta. Eiköhän hyökkäyskoodia ole ehtinyt tulla tuvan täydeltä vuosien varrella. Homma on vähän silleen, että turha on enään pierua pidätellä kun on ***kat housuissa!

Allekirjoittanut on käyttänyt viisaasti jo vuosia muita selaimia kuin Internet Exploreria.

Web-suunnittelijan näkökulmasta IE on ollut melko hankala selain, jolle tehdä verkkosivustoja. IE:n näkemys lähdekoodin luvusta on melko poikeava muihin selaimiin verrattuna ja mikä tärkeintä muut selaimet ovat oikeassa ja IE väärässä. Niin se vain on kun IE rämpii kun muut porskuttaa.

Onneksi kuitenkin IE9 versio on jo lähempänä muita joten toimeen tullaan versio 9 kanssa. Kun versio 10 julkaistaan ongelmat pitäisi olla taakse jäännyttä elämää. Odotellaan ja katsotaan sitten.

Lopuksi suosittelen vaihtamaan välittömästi Internet Explorer selaimenne vaihtoehtoisiin selaimiin.


Terveisin, Ari

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

www.hamina.fi

Näin haminalaisena mielestäni on aika uskomatonta, että Haminan kaupunki antaa tehdä uudet sivunsa vanhentuneella Joomlalla jonka versio on 1.5.
Koska kyseessä on kaupunki luulisi Haminan sijoittavan verkkosivustoonsa edes sen verran, että ei tarvitsisi vanhentunutta Joomla 1.5 versiota käyttää hyvä Hamina.

Vähän tietoa Joomla versio 1.5:destä.
- Virallinen tuki päättyy 26.9.2012 (ei tietoturva päivityksiä)
- Haavoittuvuus mikä mahdollistaa admin oikeuksilla kirjautumisen
- Koska virallinen tuki päättyy ongelmat vai lisääntyvät
- Vastuullinen web-suunnittelija ei käytä enää tätä versiota

Olisi mukava tietää keneltä Hamina on verkkosivustonsa ostanut tosin välillä tuntuu, että asialla ei ole web-suunnittelija tai web-suunnittelutoimisto. Vaan joku joka pystyy tekemään sivuston, mutta ei näe koko kuvaa mikä liittyy verkkosivuston tekemiseen. Tosin en usko että Hamina niin tekisi...... vai oliskohan kuitenkin?

Kun katsoo hamina.fi tai hurmaavahamina.fi sivustoja jää tunne, että kokonaiskuva kyseisten sivustojen kohdalla olisi vähän hakusessa. Liikkeellä ollaan, mutta selkeä suunta puuttuu. Onkohan Haminalla joku joka näitä asioita valvoo vai mennäänkö sinne minne tuuli kuljettaa?

Sitten vielä kun käytetään muita kieliä kuin Suomi on tapana, että käännetään kaikki eikä vain sieltä sun täältä.

www.hamina.fi www.hurmaavahamina.fi


Hamina on mukava kaupunki ja täällä on ihan kiva asua, mutta näin web-suunnittelijana toivoisin, että Hamina satsaisi kotisivuihinsa vähän enemmän. Hamina voi katsella vaikka Kotkan suuntaan näissä kotisivu asioissa.

Terveisin, Ari

Web-markkinoini taantuma aikana

Talouden taantuma merkitsee monille pienille yrityksille taistelua olemassa olonsa puolesta. Talouden taantumassa yrityksissä siirrytään säästö liekille, joka osa alueella, mikä tarkoittaa valitettavan usein myös yrityksen markkinointia.

Kun yritys on tilanteessa, että uudet asiakkaat vähenevät ja kilpailu nykyisistä asiakkaista kilpailijoiden kanssa kiristyy pahin mitä voi tehdä on säästää markkinoinnista.

Jos asiakas määrät on lasku suunnassa on tehtävä sijoitus tulevaisuuteen ja sijoituksen nimi on web-markkinointi. Passiivisuus asiakaskadon kohdatessa johtaa syksykierteeseen, jota on vaikea pysäyttää.

Mutta mikä tai mitä on web-markkinointi??
Ennen kuin web-markkinointi aloitetaan on suositeltavaa tehdä edes jonkin tasoinen web-markkinointistrategia ohi lyöntien välttämiseksi.

Tässä muutamia esimerkkejä mitä on web-markkinointi.

- Yrityksen kotisivu pitäisi olla ulkoasultaan ja käytettävyydeltään asiallinen ja luotettavan oloinen.

- Kotisivun sisällön pitää olla riittävän informatiivinen ja mikä tärkeintä ajan tasainen. Vanha tieto kotisivulla luo yrityksestä negatiivisen kuvan.

- kotisivun sisällön teksti kirjoitettuna mahdollisuuksien mukaan hakukoneita ajatellen mikä parantaa hakutuloksissa sijoittumista.

- Yrityksen kotisivu antaa parhaan tuloksen kun kotisivulla on ylläpitäjä / webmaster, joka huolehtii kotisivun kilpailu kyvystä hakukoneissa.

-Kotisivu kävijäseuranta(Google Analytics) mikä antaa kuvan kävijä liikenteestä kotisivulla.

- Internet mainoskampanja(Google AdWords) kun kilpailu asiakkaista kovenee.

- Lisäksi löytyy muitakin keinoja kotisivujen näkyvyyden lisäämiseen.

Web-markkinointi ei ole vain mainostamista!

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ei ainakaan hätiköityjä päätöksiä, jotka usein johtavat ei toivottuihin tuloksiin.

Yksi mahdollinen tapa edetä pienen budjetin web-markkinoinnissa saattaisi olla yhteistyö pienehkön web-suunnittelu toimiston kanssa, jossa molemmat osapuolet hyötyisivät.

Pienet web-suunnittelu toimistot käyvät omaa henkiinjäämistaisteluaan selvitäkseen alalla, jossa kilpailu käy lievästi sanottuna kuumana. Web-suunnittelu alalla vallitseva kiivas kilpailu luo mahdollisuuden pienyrityksille löytää edullinen yhteistyökumppani oman yrityksensä web-markkinointiin.

Tässä on myös kompastuskivi lähellä! Ei kannata kilpailuttaa hintoja liian alas mikä syö yhteistyökumppanin motivaatiota pitkällä juoksulla. Kun peli on reilu puolin ja toisin niin markkinointi tavoitteiden saavuttaminen on realistisempaa.

Markkinointi ilman markkinointistrategiaa on rahan hukkaan heittämistä.



Web-markkinointi kannattaa etenkin kun ajattelee Internetin käyttöä Suomessa. Yrityksen kannattaa olla siellä missä asiakkaatkin ovat. Lopuksi vähän fakta tietoa Internetin käytöstä Suomessa.

TNS Gallupin toteuttaman NetTrack 2012 -tutkimus sisältää perustietoa internet-käytön kehityksestä Suomessa. TNS Gallup ja IAB Finland ovat toteuttaneet tutkimuksen yhteistyössä vuosina 2010–2012.
Tutkimuksen mukaan 67 prosenttia käyttää internetiä joka päivä. Internetin jokaviikkoinen käyttö on noussut 88 prosenttiin. Lähes 3,8 miljoonaa 15–79 -vuotiasta suomalaista on käyttänyt internetiä viimeisen kuukauden aikana (vuonna 2011 käyttäjiä 3,6 milj.). Internetin käyttö jatkaa kasvuaan erityisesti eläkeikäisten (65–79-vuotiaiden) kohdalla. Eläkeläisten internet-käytön osuus viimeisen kuukauden aikana on noussut jo 60 prosenttiin vuoden 2011 käytöstä (48 %).
Suomalaisten internet-liittymistä 17 % (edellisenä vuonna 4 %) on matkapuhelimen internet-liittymiä. Niiden lukumäärä on kasvanut yli 3,5-kertaisesti 633.000 kappaleeseen vuonna 2012. Matkapuhelimen internet-liittymä on nyt kolmanneksi yleisin liittymätyyppi. Internetin käyttö liikkuessa on noussut 24 prosentista 32 prosenttiin.
Verkko-ostoksia on tehnyt 72 % suomalaisista (vuonna 2011 verkko-ostoksia teki 67 %).  15–79-vuotiaista suomalaisista 3,0 milj. on jo tehnyt ostoksia verkossa.
Lähde: TNS Gallup NetTrack 2012

Terveisin, Ari

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Pätkät.fi. Kilpailuta web-projektisi

"Pätkät.fi tarjoaa pk-yrityksille ja yksityisille kuluttajille mahdollisuuden löytää etsimänsä palvelu jättämällä siitä toimeksianto pätkät.fi-sivustolla. Ensimmäisessä vaiheessa sivustolla keskitytään välittämään erilaisia suunnittelu- ja sisällöntuotantopalveluita, kuten mainontaa ja markkinointia, graafista suunnittelua, hakukoneoptimointia ja käännös- ja tekstipalveluja."
(Lähde:patkat.fi)



Itse kuulin tästä palvelusta vasta hiljattain ja kuitenkin olen netissä päivittäin aiheen tiimoilla, joten Pätkät.fi ei ole panostanut näkyvyyteen kovin paljoa mikä lienee harmi itse palvelun kannalta. Kannattaisi panostaa Internet näkyvyyteen voimakkaammin.

Pätkät.fi palvelu auttaa varmasti monia palveluntarjoajan valinnassa, koska tarjouspyyntöihin tulee yleensä runsaasti kaiken tasoisia tarjouksia.

Tässä lienee Pätkät.fi palvelun akilleen kantapää. Miten joku joka haluaa esimerkiksi yritykselleen kotisivut pystyy käsittelemään saamansa tarjoukset ja saamaan juuri itselleen sopivan palveluntarjoajan?
Tarjouksia voi olla 15 ja hinta skaala saattaa olla esim. 200-1500 euron välillä jostakin työstä mikä on aika paljon. Halvin vai kallein siinä tuhannen taalan kysymys. Vastaus kysymykseen löytynee tarjouksien sisällöstä ja hinnan puolelta varmaan siitä puolesta välistä.

Myös näissä asioissa kannattaa muistaa, että jos tarjous tuntuu liian hyvältä ollakseen totta kannattaa katsoa toista tarjousta.

Toivottavasti Pätkät.fi palvelusta pysyy poissa se osa freelancereista jotka etsivät ja tarjoavat palveluitaan naurettavan alhaisilla hinnalla. Ei siinä mitään pahaa että on kilpailua. Kyse on enemmänkin siitä, että kun esimerkiksi joku tekee verkkokaupan 200 euroon asiakas ei varmaan saa muuta kun perus verkkokaupan ja siinä kaikki! Entäs kun aletaan puhua maksujärjestelmistä ja varastonhallinnasta mitäs sitten? No eihän tähän hintaan muuta saa. Kaiken kukkuraksi tälläinen toiminta karkoittaa sen osan palveluntarjoajista, jotka kykenevät web-projektien kokonais hallintaan omaksi ja  asiakkaan eduksi.

Tässä linkki kyseiseen palveluun. www.patkat.fi

Allekirjoittanut toivottaa Pätkät.fi palvelulle menestystä ja lisää näkyvyyttä.


sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kotisivu päivitys

Kotisivu päivitys tarpeellista vai ei?

Usein Internetissä törmää verkkosivuihin joista näkee heti, että kyseinen sivu on täynnä vanhaa tietoa tai sisällöltään puutteelinen.
Kun edellä mainittu tapaus on jonkun harrastelijan kotisivu niin tuskin sivulla kävijää sen enemmän harmittaa vaan vaihdetaan toiselle verkkosivulle.

Mutta kun tiedoiltaan vanhentunut tai muuten vajavainen kotisivu on toimivan yrityksen, koko paletti menee uusiksi.
Jos yrityksen kotisivu on vanhentunut tai vajavainen kotisivu päivitys on suotavaa pikavauhtia ihan yrityksen imagonkin kannalta.

On tärkeää ymmärtää yrityksen kotisivun tärkeys informaation jaon ja yrityksen löydettävyyden kannalta.

Surkea yritys kotisivu on kuin kivijalkamyymälän tyhjä näyteikkuna rikkinäisine käyntiovineen, jolloin homman lopputulos on asiakaskato ja luottamuksen puute.

Yrityksen kotisivu, joka sisältää vanhentunutta tietoa tai on muuten toteutukseltaa epämääräinen on varmin tapa hätistää kiinnostuneet asiakkaat kilpailijoitten syliin. Yrityskotisivu edustaa yritystä ja on periaatteessa näyteikkuna Internet käyttäjille. Joten unohdettu vanhaa tietoa sisältävä kotisivu varmistaa negatiivisen kuvan yrityksestä kotisivu kävijöille.

Allekirjoittanut ihmettelee suuresti pienyritysten vähättelevää asennetta suhteessa Internetin voimaan ja kykyyn jakaa tietoa yritysten palveluista ja tuotteista yrityksen näkyvyydestä puhumattakaa.

Nyt joku ajattelee tätä lukiessaan, että onhan meidän firma jos jonkinlaisessa yrityshakemistossa.
Valitettavasti asiat ei oikeasti mene näin. Kun kilpailu asiakkaista kovenee etenkin näin taantuma aikana pitää yritysten oikeasti herätä horroksestaan ja lisätä näkyvyyttään Internetissä.

Markkinointi ei ole kulu vaan sijoitus tulevaisuuteen. Kannattaa muistaa myös, että markkinoinnin tuomat tulokset ei aina näy heti vaan usein myöhemmin tulevaisuudessa.

Ole siellä missä asiakkaasikin on. Internet on paikka mistä nykyaikana tuotteisiin ja palveluihin liittyvä tieto haetaan. Älä jää muiden varjoon vaan ole näkyvillä myös Internetissä.

Terveisin, Ari
ps. alla linkki josta apua kotisivu päivityksiin!

                        
www.datanetti.fi



keskiviikko 1. elokuuta 2012

Päätetyö vs. Hellepäivä

Hellepäivä sisällä 30 astetta lämpöä pakko käynnistää tietokone fiilikset melko hikiset.

Kuinkahan moni tulee ajatelleeksi kuinka vaikeata voi web-suunnittelijan työ olla näin kesähelteillä. Web-suunnittelijan työ on paikallaan istumista helppoa! Väärin ajateltu!! Mieti kun olet istunut paikallasi useamman tunnin keskittyen näytössä olevaan tekstiin/ohjelmointi koodiin, kuinka lähes liikkumatta oleminen jäykistää paikat enkä puhu nyt siitä, sekä ajatus työn tuoma ajoittainen tuskanhiki vallitsevan lämmön kanssa luo uskomattoman epätoivon tunteen.

Tietokone käy kuumana kuin hellankoukku vieläkö pystyn läppäriä kiusata? Ok jatketaan vielä muutama tunti sitten tauko ja läppäri kiinni.

Noniin nyt riitti tältä päivältä web-suunnittelijan sekä tietokoneen kidutus. jatketaan huomenna heti aamusta jos kumpakaan jaksaa herätä.

Helle jatkoja kaikille!!  -Ari


sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

MyCashflow verkkokauppa

MyCashflow ilmainen verkkokauppa, mutta jos halutaan oikeasti käydä kauppaa niin maksaahan se tietysti.

www.mycashflow.fi
MyCashflow on helppo käyttöinen monipuolisuudestaan huolimatta ja ohjeita on saatavissa yllinkyllin.
MyCashflow verkkokauppa voi olla ilmainen, mutta rajoituksia on liikaa, että voisi käydä kunnon verkkokauppaa. Tosin eihän kivijalkakauppaakaan ilmaiseksi saa eihän.
Kunnolisen verkkokaupan saadakseen pitää varautua verkkokaupan perustamisessa tulevat kulut joista suurin on kaupan ulkoasun ja toimintojen suunnittelu sekä toteutus. Mitä enemmän verkkokaupan oletusulkoasua muokataan sitä enemmän verkkokaupalle hintaa syntyy.

Web-suunnittelijat varmaan kiittää MyCashflow verkkokauppaa ulkoasun ja toimintojen helposta muokattavuudesta, tosin aiemmin mainittu "helposta" on aika suhteellinen. MyCashflow verkkokaupan muokkaaminen vaatii melkoista osaamista html & css akselilla, mutta kun ne osaa ja javascript että php on hallussa vain taivas on rajana tai ainakin melkein.

Toivottavasti Suomessa tulevat verkkokauppiaat löytävät MyCashflow verkkokaupan ja ottavat omakseen itse luulen että se kannattaa.

Allekirjoittaneen tutkimusmatka MyCashflow verkkokaupan saloihin alkoi www.arifin.fi verkkokaupan myötä, jossa osani oli tekninen toteutus Nettiagentti Oy:n palveluksessa.

Lopuksi muistakaa ilmainen verkkokauppa ei kuulu sellaisen sanavarastoon joka aikoo tehdä tosissaan verkkokauppaa Internetissä.

MyCashflow verkkokaupat
www.datanetti.fi

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Internet. Etätyön mahdollistava keksintö

Etätyö on aika mukava keksintö, saa tehdä töitä kotona jää työmatkat pois ja lounaat saa syödä omassa keittiössä.
Tosin se vaatii normaalia enemmän työmoraalia ja hiukan ammattiylpeyttä, että riittävä työpanos tulee päivittäin tehtyä ja mieluusti vähän extraa päälle.

 Etätyö on niin mukavaa!

On Skypet, emailit ja puhelimet muista apuvälineistä puhumattakaan mikäs tässä on töitä tehdessä. Tosin montaa asiakasta etätyö arveluttaa, että voiko niin töitä tehdä no voi, voi ja tehokkaasti. Ei häiritse ympäristö kun tuttu koti ympärillä voi jatkaa työpäivää, vaikka iltapalaan asti jos tarve vaatii.

Siis etätyötä mulle antakaa ja kortenne talouteni kekoon kantakaa. Tahdon etätyötä paljon saada, jotta en jouten ehdi maata.

torstai 9. helmikuuta 2012

Kuntauudistus pakkopullaa suomalaisille!

Kuntauudistus Suomessa luo voittajien ja häviävien leirit. Voittajat suuret kunnat ja kaupungit ja taas häviäjiä ovat pikku kunnat ja niiden asukkaat.

Kuntauudistus

Muistan ajan kun huoltoasemilla oli palvelua, huoltohallit ja niissä omat Sulo Vileenit kuten myös pikku kioskit ja lukemattomat pikku kaupat.

Enään ei ole Suloja korjaamohalleissa kioskit ovat ketjujen omistuksessa, kuten myös pääsääntöisesti kaupat, toki poikkeuksiakin löytyy.

Nyt meiltä viedään pikku kunnat ja kaupungit! Yhteiskunnan palvelut siirretään kasvukeskuksiin. Matkat palveluiden luo kasvavat ja kasvavat kiitos tulevan kuntauudistuksen.

Mitä luulette käyvän pikkukaupungille, josta katoaa verotoimisto, Kela, ulosottotoimisto, kaupungin virastot ja terveyspalvelut? Pikku kaupunki muuttuu isomman lähiöksi jossa kukaan ei haluaisi asua.

Kuntauudistus ja kuntien pakkoliitokset sanoja, jotka saavat allekirjoittaneen niskakarvat pystyyn. Mutta ei auta jätkän napina kun isot mellastaa on vastaan otettava kun pakolla annetaan.

Kai tämä tulevaisuudessa johtaa tilanteessa yksi maa, yksi kunta tai kuningaskunta ja kaikki säästöjen nimeen.

Hurraa kuntauudistus!!! Jippii pakkoliitokset!!! Tervemenoa lähipalvelut!!! Toivottavasti kunnat alkavat kapina linjalle ja säilyttävät omat itsemääräämisoikeutensa.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Internet. Huijataanko minua?

Oletko Huoleton, ajattelematon, välinpitämätön, tietämätön vai muuten vain tarkkaavaisuuden nurkkaan heittävä internetin käyttäjä?



Ilmainen kuulostaa hyvältä eikö vaan, mutta ilmainen on vaan sana jolla houkutellaan Internetin käyttäjä tavalla tai toisella johonkin joka maksaa kuitenkin jossain vaiheessa jotakin.

Ilmainen. ilmaiseksi Free, freebie sanoja ilman todellista totuutta. Muista että  ilmaisia lounaita ei ole olemassa. Oletko kuullut tiedoitusvälineistä aikuisista, jotka houkuttelevat lapsia autoonsa tai kotiinsa herkkujen tai lahjojen tarjoten. kuullostaako tutulta?

Paljastan yllättävän totuuden. Internetissä sinä olet se lapsi jota houkutellaan ja huijataan, etkö usko? usko vaan!

Pankit ovat vaikeuksissa verkkopankkiensa kanssa, koska asiakkaisiin kohdistuvat huijaukset lisääntyvät vuosi vuodelta. Asiakkaat taas lankeavat uudestaan ja uudestaan email ja muihin huijauksiin eikä loppua näy.

Mielestäni Internet turvallisuus ei ole pelkästään palveluiden tarjoajien kontolla esim. verkkopankit ja verkkokaupat vaan perään kuulutetaan Internet käyttäjän omaa vastuuta tekemisistään Internetissä.

Esimerkiksi et kai voi syyttää ulosajosta liikennelaitosta jos olet ajannut ylinopeutta ethän?

Asioihin voi kuitenkin vaikuttaa omalla toimilla ja käyttäytymisellä intenetissä surffaillessa, mutta epäilen kuitenkin kenenkään haluja muuttaa omia tottumuksia Internetin käytössä.

Voisin kirjoittaa kansantajuisesi Internetin vaaroista ja hyödyistä, taikka miten voisi helposti väistää ainakin tökeröimmät huijaukset ja vilpit, mutta tuskin se auttaisi jokainen kuitenkin toimii kuin toimii netissä.

Kuitenkin turvallista surffailua kaikille netin ihmemaassa ja miettikää mitä klikkaatte!

torstai 26. tammikuuta 2012

Nokia ja Lumia 800

Uutiset Nokian ja Microsoftin yhteistyöstä sai allekirjoittaneen myhäilemään ja odottelemaan uuden puhelimen julkistamista.


Lumia 800
Minun puhelimeni on aina ollut Nokialainen se suomalainen siis tähän asti.
Tähän väliin pikkuisen lukuja. Nokian maksamat verot Suomeen 2007 1,26 miljardia euroa, mutta 2010 vain vähän alle 1,6 miljoonaa euroa. Näitä lukuja kun vertailee tyhmempikin varmaan tajuaa, että joku mättää ja pahasti.

Entäs Lumia 800 julkaisu ja myynti?? Lumia 800 esiteltiin Nokia World tapahtumassa Lontoossa 26.10.2011 ja myynti muutamissa euroopan maissa marraskuussa 2011. Entäs Suomi kysyn vaan!?

Suomessa Lumia 800 esiteltiin 11.1.2012 Nokian pääkonttorissa ja puhelimia saa vasta helmikuu 2012 alusta. Miksi? Näin uskollisena Nokia puhelimien käyttäjänä tunnen itseni petetyksi Nokian taholta, olenhan Suomalainen ja Nokian pitäisi olla Suomalainen.

Nokia jossa on uudet tuulet ja isännät ei mielestäni ansaitse asemaa Suomen yritysmaailman lippulaivana se on mielestäni ollutta ja mennyttä.

Kuitenkin hiljaa mielessäni toivon, että Nokia tulevaisuudessa huomioisi paremmin Suomen ja suomalaiset uutuuksiensa julkaisuissa.

Siihen asti olen siirtynyt Samsungin ja Anroidin leiriin.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Presidentinvaalit 2012. Sauli Niinistö vs. Pekka Haavisto

Presidentinvaalit 2012 ja vaalien toinen kierros. Sauli Niinistö vai Pekka Haavisto, siinäpä miettimistä näin tavallisena kadun tallaajana.



Politiikkaa en seuraa niin tarkasti, joten olen tiedoitusvälineitten ehdokkaista antaman kuvan varassa. Lyhyesti minkälainen kuva ehdokkaista minulla on.

Sauli Niinistö ärtyneen oloinen porvari tosin melko asiallisen oloinen. Pekka Haavisto vihreä, sivari ja homo, mutta suhteelisen asiallinen.

Tarkemmin presidentinvaalien toisenkierroksen ehdokkaita ruotiessa tulee kuitenkin selkeitä eroja Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston välillä. Alla käsittelen ehdokkaita tarkemmin ja painotan, että kirjoittamani on vain minun saama kuva tiedoitusvälineistä koskien presidenttiehdokkaita.

Sauli Niinistö
Vaikka on kyse henkilövaaleista ehdokkaan puoluekantaa ei voi unohtaa, joka tässä tapauksessa on Kokoomus.
Mitä tarkoittaa tilanne, että Suomella on porvarihallitus sekä porvaripresidentti? Tuleeko tavalliselle kansalle vieläkin ankeammat ajat vai lähteekö Suomi uuteen nousuun? Sauli Niinistön kykyä ja taitoa ajatellen presidentin tehtäviä tuskin tarvitsee epäillä, vaikka iloisempaa ilmettä jää kaipaamaankin.
Siis vaihtoehtona presidentiksi melko mahdollinen.

Pekka Haavisto
Koska Pekka Haavisto on henkilönä tiedoitusvälineille mielenkiintoinen, tästä johtuen tietoa on saatavilla yllinkyllin.
Homo Suomen tasavallan presidenttinä? Pistää miettimään.
Sivari Suomen armeijan ylipäällikkönä?? Pistää ihan oikeasti miettimään.
Pekka Haavisto presidenttinä olisi varmasti suopeampi vähemmistöjä sekä eriarvoisessa asemassa olevia ihmisiä kohtaan.
Pekka Haavisto valintana Suomen presidentiksi olisi varmaan hyvä, tosin homous ja armeijan käymättömyys rassaa jonkun verran.

Loppujen lopuksi valinta ehdokkaitten välillä perustuu varmaankin enemmänkin tunteeseen kuin järkeen, mikä lienee kuitenkin helpoin valintaperuste.

Vaalionnea Sauli Niinistölle ja Pekka Haavistolle.

http://www.presidentti.fi
http://www.pekkahaavisto.net
http://www.niinisto.fi

Perjantai 13 päivä ja Costa Concordia.

Perjantai 13 päivä oli todella epäonnenpäivä Costa Concordia risteilijälle Giglio saaren rantavesissä.

                  Costa Concordia                   (EPA / AOP)

Koska elämme tietoyhteiskunnassa Costa Concordia risteilijän haaksirikon tapaiset uutiset tavoittavat meidät nopeammin kuin koskaan.
Voimme myös seurata livenätapahtumia webcamin välityksellä.




Webcam kuvaa Giglio saarelta. (kuva päivittyy 10 sekunnin välein.)

Suora linkki Giglio News sivulle http://www.giglionews.com/isoladelgiglio_porto.jpg

Ihan mielenkiinnolla odotan Costa Concordian lopullista pelastus työtä ja miten se tehdään, vai vajoaako Costa Concordia meren syvyyksiin jonkun myrskyn seurauksena.

Seuraa Blogia sähköpostitse

Viikon suosituimmat

Kuukauden suosituimmat

Suosituimmat